Epävarmuus sähkömarkkinoilla jatkuu
Sähkömarkkinoiden epävarmuus on jatkunut lokakuussa, ja erityisesti tulevan talven sähkön hintanäkymät ovat nousseet voimakkaasti. Pohjoismaisten sähköfutuurien hinnat ovat kohonneet, kun Euroopan energiamarkkinoiden kiristynyt tilanne ja muuttuneet sääennusteet ovat lisänneet hintapaineita. Markkinoilla hinnoitellaan nyt entistä voimakkaammin tulevaan talveen liittyviä riskejä, jotka heijastuvat selkeästi lähikuukausien johdannaishintoihin.
Euroopan kaasumarkkinoiden tilanne ja vesivaje kiristävät hintatilannetta
Euroopan kaasumarkkinoiden tilanne on edelleen keskeinen sähkön hintaan vaikuttava tekijä. Kaasun futuurihinta on noussut lokakuussa jo yli 20 prosenttia, kun Lähi-idän toimitushäiriöt ja Hormuzinsalmeen liittyvä epävarmuus ovat vauhdittaneet hinnannousua. Euroopan ja erityisesti Saksan kaasuvarastot ovat usean vuoden alhaisimmilla tasoilla, mikä lisää huolta kaasun saatavuudesta talven aikana. Kaasun kallistuminen on nostanut erityisesti Saksan sähkön tulevaisuuden hintoja, ja vaikutukset heijastuvat myös pohjoismaisille sähkömarkkinoille.
Pohjoismaissa vesitilanne on edelleen normaalia heikompi. Vaikka sateita on saatu, vesivarantojen alijäämä ei ole korjaantunut odotetusti. Lokakuun alkupuolella sääennusteet ovat muuttuneet aiempaa kuivemmiksi ja vähätuulisemmiksi, mikä on nostanut sähkön tulevien toimitusjaksojen hintoja. Erityisesti vuoden 2027 ensimmäisen neljänneksen futuurihinnat ovat nousseet korkealle tasolle.
Sähkön tuotannon odotetaan riittävän
Fingridin arvion mukaan sähkön tuotannon odotetaan Suomessa olevan tulevana talvena riittävällä tasolla, mikäli tuotantolaitokset ja siirtoyhteydet toimivat suunnitellusti. Kylmien ja vähätuulisten jaksojen aikana hinnat voivat kuitenkin nousta nopeasti, etenkin jos samanaikaisesti ilmenee tuotanto- tai siirtohäiriöitä.
Suomen sähkömarkkinan tärkeimmät ajurit juuri nyt
- Markkina hinnoittelee aiempaa suurempaa epävarmuutta tulevien kuukausien hintakehitykseen.
-
Euroopan kaasumarkkinan tilanne on kireä. Korkeat kaasunhinnat, matalat varastotasot ja geopoliittiset riskit ylläpitävät sähkön hintapaineita.
-
Pohjoismaiden vesitase on alijäämäinen. Kuivemmat sääennusteet ja vähäisempi tuulisuus ovat nostaneet erityisesti talvikauden hintaodotuksia.
-
Suomessa lisääntynyt uusiutuvan energian kapasiteetti tukee sähkön riittävyyttä, mutta pakkasjaksot sekä mahdolliset tuotanto- ja siirtohäiriöt muodostavat edelleen merkittävän hintariskin.
Kokonaisuutena marraskuuhun siirrytään tilanteessa, jossa Suomen sähköntuotannon näkymät ovat kohtuulliset, mutta kansainvälisten energiamarkkinoiden epävarmuus ja talvikauden riskit ylläpitävät korkeaa hintapainetta.